keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Salgados Dunas Suites

Ensimmäinen hotellimme Portugalissa oli Albufeirassa sijaitseva Salgados Dunas Suites. Varasimme hotellin jo etukäteen Suomesta Bookingin kautta. Hotellilta on noin seitsemän kilometrin matka Albufeiran keskustaan. Yövyimme hotellissa kaksi yötä, jonka jälkeen jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen.



Hotelli koostuu useasta kolmikerroksisesta rakennuksesta ja isosta hotellialueesta, jossa on useita uima-allasalueita. Hotellilta pääsee myös suoraan rannalle puista kulkusiltaa pitkin.



Hotellihuoneemme oli 70 neliöinen sviitti, jossa oli olohuone ja makuuhuone sekä oma terassi. Huoneesta löytyi myös keittiö, joka oli piilossa kaappien takana. Huoneen sisustus oli todella pelkistetty ja tylsä. Huoneen hintaan kuului myös aamiainen.



Hotelli oli siisti ja puhdas, palvelut toimivat hyvin ja henkilökunta oli ystävällistä, mutta jollain tavalla se oli kuitenkin tylsä, kliininen ja kalsea. Luonne puuttui kokonaan kuten esim. kodinomaisissa pikku hotelleissa.



En välttämättä menisi hotelliin uudelleen vaikka annoinkin ihan hyvät arvostelut Bookingissa. Parasta antia hotellissa on todella hyvä ranta hotellin edustalla, huippu aamiainen, ilmainen wifi ja ilmainen pysäköinti.



Mukavaa keskiviikkoiltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti